AV-ratkaisuja tapahtumanjärjestäjille

Autamme mielellämme teitä luomaan elämyksellisen ja ikimuistoisen tapahtuman myös virtuaalisesti.

Olipa tapahtumanne luonne kohtaaminen tapahtumatiloissa, hybridi tai kokonaan virtuaalinen, asiantunteva tiimimme on mukana sekä suunnittelun että toteutuksen aikana varmistamassa tavoitteidenne toteutumisen. Näyttävän tekniikan ja kattavan suunnittelun ansiosta saamme tapahtuman sisällön sekä ajatuksen heräämään eloon vieraille näkyvänä, kuuluvana ja tunteita herättävänä kokonaisuutena.

Streamaus- ja virtuaalitekniikan avulla tavoitatte yleisönne myös kotitoimistoilta, mökkien laitureilta tai vaikka ulkomailta. Tapahtuma voi olla kokonaan virtuaalinen tai hybridi. Yksinkertaisimmillaan virtuaalitapahtuman voi järjestää Messukeskuksen virtuaalistudiosta tai voimme tuoda tekniikan teidän tiloihinne.

Teemme vuosittain yli 100 tapahtumaa joihin kuuluu messutapahtumia, seminaareja, kansainvälisiä kongresseja ja konferensseja sekä viihdetapahtumia. Olemme olleet mukana toteuttamassa isoja tapahtumia kuten esimerkiksi Nordic Business Forum, Pietarin kansainvälinen talousfoorumi, Habitare, Kirjamessut, Hammaslääkäripäivät ja Lääkäripäivät. Myös pienemmät yritysten ja yhdistysten tilaisuudet sekä esimerkiksi vuosikokousten tekniikan hoidamme samalla ammattitaidolla kuin isommatkin toteutukset.

Messukeskuksen tytäryhtiönä osaamme auttaa hyödyntämään neliöitä parhaalla mahdollisella tavalla. Palvelumme kattaa vaiheet suunnittelusta onnistuneeseen tapahtumapäivään ja purkuun asti.

Streamaus, virtuaali- ja hybriditapahtumat

Striimaus mahdollistaa suuren yleisön osallistumisen tapahtumaan tavalla, jonka te voitte määritellä ja meidän AV-tiimimme varmistaa videolähetyksen laadun. Tapahtuma voi olla kokonaan verkossa tai niin sanottu hybridi, jossa osa yleisöä on paikalla ja osa seuraa tapahtumia verkon välityksellä. Voimme tarjota myös virtuaalitapahtuman alustan käyttöönne.

Virtuaalistudio

Virtuaalistudiot sijaitsevat Messukeskuksella ja sopivat erinomaisesti esim. koulutusten ja seminaarien striimaukseen, tuote-esittelyjen ja haastattelujen kuvaukseen.

Virtuaalistudioissa on green screen tausta tai iso valkokangas takaprojisoinnilla, kauko-ohjattavia robo-kameroita, streamaus-enkooderit, etäpuhujien miksaus esityksiin, erilaisia alustaratkaisuja, laadukas äänimiksaus ja äänitasojen valvonta sekä kuvausvalaistus. Lue lisää virtuaalistudiosta ja pyydä tarjous.

Ääni

Ratkaisut äänisuunnittelussa räätälöidään yksilöllisesti tilan ja asiakkaan tarpeisiin suhteutettuna. SVV:llä on käytössä langaton Bosch -kokousmikrofonijärjestelmä.

Tarjoamme ääniteknisiä ratkaisuja lehdistötilaisuuksista ja tuotelanseerauksista suuriin yritystapahtumiin sekä kansainvälisiin konferensseihin EU-kokousten standardien mukaisilla Audipack-tulkkikopeilla ja Bosch-tulkkauskalustolla SVV mahdollistaa simultaanitulkkauksen pienistä kokouksista usean tuhannen hengen kansainvälisiin kongresseihin. Kykenemme toimittamaan tekniikan jopa 31 kielen samanaikaiseen tulkkaukseen – useassa paikassa yhtä aikaa.

Kuva

SVV omistaa monipuolisen valikoiman näyttöjä, videoprojektoreita sekä HD-kameroita. HD-suurkuvatekniikka on erikoisosaamistamme tuotantoketjussa; tehokkaiden projektorien avulla tapahtuma tai kongressi on entistä näyttävämpi ja viesti välittyy osallistujille selkeämmin.

Valo

Tarjoamme valaistuskokonaisuuksia somistuksista show-valaistuksiin ja messuista huippukokouksiin. Nykyaikaiseen kalustoon kuuluvat jokaiseen tapahtumaan oikealla tavalla soveltuvat valaisimet.

Rakenteet, lavat, trussi

Käytössä on Stagedexin lavajärjestelmä, isoille lavoille huippukokouksiin ja pienille lavoille sekä korokkeille. SVV:n trussikaluston rungon muodostavat huippuluokan Prolyte 30-sarjan trussit. Trussia yrityksellä on yli kolme kilometriä!

Peruspaketti konferenseille ja kongresseille: 

  • Avajaisten toteuttaminen (lava, äänentoisto ja valot)
  • Plenarisession toteuttaminen (näyttävä valkokangas ja projisointi, kamerakuvaus, valosomistus, live-musiikin äänentoisto, koko tilan kattavan äänentoiston suunnittelu ja toteutus)
  • Teknikoiden tiimi (ääniteknikko, datateknikko, kamerateknikko, valoteknikko ja stage manager) 
  • Wi-Fi (suljettu ja avoin vahvistettu Wi-Fi -verkko, joka mahdollistaa esimerkiksi isot äänestystilanteet)
  • Speakers’ ready room (puhujien materiaalien tarkistus ja hallinta)
  • Tulkkaustekniikka (tulkkauslaitteet, tulkkauskopit ja mikrofonit)  
  • Kokoustilojen päivystäminen
  • Back office (tulostimet, läppärit, kiinteä netti)  
  • Datasuunnittelu (videon ja äänen siirto eri tiloihin)